Go to content Go to search

Laminaattilattian leikkaaminen ja sahaus

Valitettavasti laminaattilattia ei koskaan ole tarkalleen asennushuoneen kokoinen. Siksi asennus edellyttää aina hieman sahausta. Älä kuitenkaan lannistu, sillä se on helpompaa kuin uskotkaan. Lautojen lyhentämiseen on kolme perusratkaisua.

Työkalut lautojen sahaamiseen:

  • Käsisaha
  • Sähköinen kuviosaha
  • Katkaisusaha, pyörösaha tai pöytäsaha

Laminaattilattian laudat voi aivan hyvin sahata tavallisella käsisahalla. Tee lautaan ensin pieni kolo ja sahaa lauta poikki siitä alkaen. Pidä sahauskohta mahdollisimman lähellä sahausalustaa ja pidä irtisahattavasta kappaleesta tiukasti kiinni. Sahaa laudat pintapuoli ylöspäin, jottei lattian koristepintaan tule vaurioita.

Kuviosahalla sahaaminen on vielä helpompaa. Se on täydellinen työkalu lautojen muotoiluun, esimerkiksi jos asennat lautoja wc-istuimen ympärille. Käytä hienohampaista terää ja käynnistä saha aina ennen kuin se koskee lautaa.

Ammattilaisen vinkki: katso kumpaan suuntaan sahanterän hampaat osoittavat! Siten tiedät, kannattaako lautaa sahata koristepuoli ylös- vai alaspäin, jotta leikkuupinnasta tulisi mahdollisimman siisti.

Asennatko lautoja kaltevaseinäiseen huoneeseen tai nurkkaan? Siinä tapauksessa katkaisusaha, pyörösaha tai pöytäsaha on kätevä väline lautojen sahaukseen. Aseta sahaan haluamasi kulma, kiinnitä lauta, ja anna sähkösahan tehdä työt.

Lue lisää:

Oliko tästä artikkelista apua?
Kuinka voimme parantaa tätä artikkelia

Kiitos palautteestasi!

Hups. Jotain meni pieleen.

Tapahtui tuntematon virhe. Yritä uudelleen. Jos ongelma jatkuu, ota yhteyttä meihin.